Jokioinen 

Jokioinen on noin 5200 ihmisen kotikunta. Jokioinen sijaitsee 10 kilometrin päässä Forssasta. Muita naapurikuntia ovat Tammela, Somero, Ypäjä ja Humppila. Jokioisten kautta kulkevat valtatiet 2 ja 10. Jokioisilla luonto on lähellä ja suurin osa kunnan pinta-alasta on peltoa ja metsää.  

Jokioisten kunta järjestää esi- ja perusopetusta. Lähin ammattikoulu ja lukio sijaitsevat Forssassa. Jokioisilla on kattavat harrastus- ja liikuntamahdollisuudet. Jokioisilla voi harrastaa esimerkiksi ratsastusta useilla eri hevostalleilla, pelata jääkiekkoa, pesäpalloa ja lentopalloa sekä suunnistaa.   

Jokioisilla asui vuoden 2019 lopussa noin 120 ulkomaalaistaustaista henkilöä. 

Lisätietoa Jokioisten kunnan sivuilta